Etsimme joukkoomme kuljetusvastaavaa

13.08.2020

Kuljetusvastaavana huolehdit jätteenkeräyksen ja -kuljetuksen järjestämisestä omistajakuntiemme kiinteistöiltä, sisältäen käytännön operatiivisten asioiden järjestämisen yhteistyössä kuljetuskumppaneidemme sekä asiakaspalvelutiimimme kanssa. Kuljetusvastaava toimii tiiviissä yhteistyössä kuljetuskumppaneiden, asiakkaiden ja asiakaspalvelutiimin kanssa. Kuljetusvastaava huolehtii myös vastuualueensa hankintamenettelyistä.

Kuljetusvastaavan keskeisiin tehtäviin kuuluvat asuinkiinteistöiltä tyhjennettävien jäteastioiden tyhjennysreittien ja jätekuljetusten urakka-alueiden suunnittelu ja kehittäminen, kuljetusten kilpailuttaminen sekä kuljetussopimusten valvonta ja yhteistyö kuljetuskumppaneiden kanssa. Lisäksi tehtävään kuuluvat edellä mainittuihin asioihin liittyvät kehitys- ja asiakaspalvelutehtävät. Käytössämme on VINGO-toiminnanohjausjärjestelmä sekä TCS-kuljetusten ohjausjärjestelmä.

Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltuvaa AMK-tasoista logistiikan koulutusta tai työssä hankittua pätevyyttä tehtävään. Sinulla on mieluiten jo useamman vuoden kokemus työelämästä sellaisista tehtävistä, joiden pohjalta voisit astua sujuvasti tämän tehtävän vaatimiin saappaisiin. Hyvillä vuorovaikutustaidoilla varmistat sujuvan yhteistyön sidosryhmiemme kanssa. Katsomme eduksesi kokemuksen jätehuoltoalalta, sen kehittämishankkeista ja em. toiminnan- ja kuljetusohjausjärjestelmistä. Arvostamme sitä, että ympäristön hyvinvointi on sinulle tärkeää ja haluat tehdä sen eteen työtä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän nopeasti kehittyvällä jätehuoltoalalla. Työtäsi tukevat asiantuntevat kollegat ja organisaatiomme monialainen osaaminen. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Noudatamme Avainta Ry:n työehtosopimusta.

Lisätietoja tehtävästä antaa asukaspalvelupäällikkö Päivi Rahkonen, paivi.rahkonen@phj.fi, puh. 050 098 0175. Lähetä hakemus ja CV osoitteella paivi.rahkonen@phj.fi 31.8.2020 klo 15.00 mennessä.