Kodin vaaralliset jätteet tutuksi Päijät-Hämeen Jätehuollon neuvontakierroksella – väärin lajitellut litiumakut aiheuttavat vaaratilanteita jätteenkäsittelyssä

13.09.2019

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (PHJ) järjestää Vaaralliset jätteet – neuvontakierroksen toimialueensa kunnissa syys-marraskuun aikana. Kierroksella jäteneuvoja opastaa kodin vaarallisten jätteiden tunnistamisessa, lajittelussa, vähentämisessä ja keräyspisteiden löytämisessä.

Neuvontakierroksella tutustutaan kaikille tuttujen vaarallisten jätteiden lisäksi kodin huomaamattomiin vaarallisiin jätteisiin ja mm. litiumakkuihin, joiden käyttö erilaisissa tuotteissa on lisääntynyt ja jotka tavanomaisen jätteen joukkoon lajiteltuina aiheuttavat lisääntyvässä määrin vaaratilanteita jätteiden laitoskäsittelyssä.

Jo pieni määrä vaarallista jätettä tavanomaisen jätteen joukossa voi aiheuttaa haittaa tai vaaraa sekä ihmiselle, ympäristölle että jätteenkäsittelyprosessille. Vaarallisten jätteiden vieminen keräykseen on kotitalouksille maksutonta.

Tunnista ja lajittele kodin vaaralliset jätteet oikein

Jokainen tietää, että jäteöljy on vaarallista jätettä, mutta osaatko tunnistaa ja lajitella myös muut kodin vaaralliset jätteet? Kodeissa yleisimpiä vaarallisia aineita löytyy siivouskomeron hyllyiltä ja kylpyhuoneesta, sillä osa vaarallisista aineista on huomaamatonta arjen käyttötavaraa, kuten pesu- ja puhdistusaineita sekä kosmetiikkaa.

Moni sähkölaitekin sisältää haitallisia raskasmetalleja tai oikosulun saadessaan syttyvän tai räjähtävän litiumakun tai -pariston. Paristot ja pienakut voivat pieninä tuntua harmittomilta eikä niitä välttämättä mielletä vaarallisiksi. Kuitenkin tavanomaisen jätteen joukkoon lajiteltuna ne aiheuttavat enenevässä määrin vaaratilanteita jätteenkäsittelyn eri prosesseissa, kuten kuljetuksessa ja laitoskäsittelyssä. Näistä tyypillisenä esimerkkinä ovat erilaiset varavirtalähteet.

Turvallisuus- ja ympäristösyistä on erittäin tärkeää, että vaaralliset jätteet käsitellään asianmukaisesti eikä niitä säilytetä kodeissa pitkiä aikoja. Vaarallisia jätteitä ei koskaan saa lajitella kiinteistön jäteastioihin muun jätteen joukkoon, kaataa viemäriin tai polttaa.

Vaaralliset jätteet kannattaa säilyttää alkuperäisissä pakkauksissaan, eikä niitä saa sekoittaa keskenään. Kemikaalit voivat keskenään reagoidessaan syttyä itsestään palamaan. Tulipaloriskin ehkäisemiseksi voi jo kotona teipata paristojen ja akkujen virtanavat samalla, kun irrottaa ne sähkölaitteesta.

Lisätietoa vaarallisista jätteistä löytyy osoitteesta vaarallinenjate.fi

Vaaralliset jätteet – neuvontakierroksen aikataulu:

Syyskuu

ma 16.9.2019 klo 13-17, Jalkarannan kirjasto, Sarvikuja 1, Lahti

to 19.9.2019 klo 13-17, Liipolan kirjasto, Ostoskatu 3, Lahti

ma 23.9.2019 klo 13-17, Mukkulan kirjasto, Tuhtokatu 2, Lahti

ti 24.9.2019 klo 13-17, Nastolan kirjasto, Laturintie 1, Nastola

to 26.9.2019 klo 13-17, Renkomäen kirjasto, Orimattilankatu 103, Lahti

Lokakuu

ti 1.10.2019 klo 10-14, Sale Hämeenkoski, Keskustie 16, Hämeenkoski

to 3.10.2019 klo 10-14, S-Market Järvelä, Ruukintie 1, Kärkölä

ke 9.10.2019 klo 10-14, S-market Sysmä, Särkilahdentie 3, Sysmä

pe 11.10.2019 klo 10-14, S-Market Pukkila, Koivulinnantie 10, Pukkila

ke 16.10.2019 klo 10-14, S-Market Padasjoki, Kauppatie 2, Padasjoki

to 17.10.2019 klo 10-14, Sale Myrskylä, Keskustie 8, Myrskylä

ke 23.10.2019 klo 10-14, S-Market Heinola, Kirkkokatu 13, Heinola

to 24.10.2019 klo 10-14, Sale Artjärvi, Pajatie 2, Orimattila

ke 30.10.2019 klo 10-14, K-Supermarket Hollola, Tarmontie 7, Hollola

Marraskuu

ke 13.11.2019 klo 10-14, S-Market Orimattila, Erkontie 16, Orimattila

ke 20.11.2019 klo 10-14, S-Market Asikkala, Rusthollintie 1, Vääksy

to 28.11.2019 klo 10-14, S-Market Nastola, Rakokiventie 19, Lahti