Matokompostointi sisäolosuhteissa

  • Matokomposti on laatikko, yleensä muovinen tai puinen, mutta myös esimerkiksi vanhasta akvaariosta voi tehdä matokompostorin.
  • Kompostorin voi sijoittaa sisätiloihin eikä se oikein hoidettuna haise.
  • Matokompostori on kätevä tapa hävittää keittiön eloperäinen jäte, kuten ruoantähteet, vihannesten ja hedelmien kuoret sekä talouspaperit.
  • Matoina kompostissa käytetään tunkiolieroja, jotka tuhoavat jätettä nopeammin ja kestävät korkeampaa lämpötilaa (yli 15 astetta) kuin kastemadot.
  • Matokomposti tuottaa ravinteikasta ja muruista multaa nopeammin kuin muut kompostivaihtoehdot.
  • Madot sekoittavat kompostiainesta, mutta kompostoijan on huolehdittava madoille sopivista elinolosuhteista (riittävä kosteus ja ruuan kohtuullinen tarjoaminen), jotta kompostori voi toimia oikein.
  • Tunkiolierot viihtyvät huoneenlämmössä ja pitävät pimeästä, joten kompostorin voi sijoittaa vaikkapa kaappiin.

Matokompostin perustaminen

  1. Laita kompostiastian pohjalle n. 10 cm:n paksuinen kerros kostutettua seosainetta. Seosaineeksi sopii esimerkiksi oksahake, turve tai silputut munakennot. Joukkoon voi sekoittaa hieman savea tai hiekkaa, sillä ne edistävät tunkiolieron ruuansulatusta. Samaa seosainetta voidaan käyttää myöhemmin myös jätteiden peittämiseen.
  2. Laita tunkiolierot kompostoriin sopivan ruokamäärän kera. Yksi liero syö päivässä noin oman painonsa verran.
  3. Tarkkaile kompostorin kosteutta. Kosteus on sopiva, kun kompostiaineksesta tihkuu muutama vesipisara nyrkkiin puristettaessa.
  4. Peitä kompostori esim. vanerilla tai kartongilla. Näin kosteus ei pääse haihtumaan. Muista jättää ilmarakoja lieroille.
  5. Muutaman kuukauden päästä ulosteen eli matomullan määrä kasvaa ja kompostin väri tummenee. Tällöin on aika tyhjentää komposti ja aloittaa prosessi alusta.

Mahdollisia ongelmia

  • Kompostori haisee: Poista hajua aiheuttava mätä aines kompostista. Älä lisää jätettä ennen kuin haju on hävinnyt kokonaan. Jos haju ei häviä, pöyhi kompostia, jotta se saa happea.
  • Kompostoriin ilmestyy banaanikärpäsiä tai niiden munia: Poista munat kompostorin pinnalta ja tee kärpäsille ansa esim. viinietikasta.
  • Muista aina peittää jätteet seosaineella.

Huomaathan, että matokompostori on pienikokoinen sisätilojen kompostori, jossa tunkiolierot ovat tärkeimpiä hajottajaeliöitä. Matokompostoriin ei voi laittaa kaikkea biojätteitä, mitä kotona tai mökillä voi syntyä, joten matokompostori ei yksinään riitä täyttämään kompostointi-ilmoituksessa vaadittavia kompostoinnin kriteereitä sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämiseksi yli 2 viikon. Matokompostorin lisäksi kiinteistöllä on oltava biojätteelle tarkoitettu kompostori, jos sekajätteen tyhjennysväliä haluaa pidentää yli 2 viikon.