Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy sai Päijät-Häme-mitalin

04.12.2019

Päijät-Hämeen maakuntahallitus on myöntänyt Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:lle Päijät-Häme-mitalin numero 53. Palkinnon vastaanotti 3.12.2019 Wellamon maakuntajuhlassa yhtiötä sen perustamisesta asti johtanut, vastikään eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Tuula Honkanen. Päijät-Häme-mitali myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Päijät-Hämeen hyväksi.

Palkinnon perusteluissa mainitaan, että Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n tekemä pitkäjänteinen ja edistyksellinen työ ympäristön hyväksi on osaltaan myötävaikuttanut siihen, että Päijät-Häme tunnetaan edistyksellisenä ympäristömaakuntana ja Lahti sai arvostetun Green Capital ympäristöpääkaupunki tittelin. 25 vuodessa jätehuolto on muuttunut kaatopaikkatoiminnasta kiertotalousteollisuudeksi ja Kujalan kaatopaikka kauniiksi Kujalan jätekeskukseksi. Jätehuollossa kiertotalous tarkoittaa, että erilaisista jätevirroista otetaan jätteenkäsittelyn prosesseissa talteen kaikki uusioraaka-aineeksi kelpaava materiaali neitseellisten raaka-aineiden säästämiseksi.

Vaikka palkinto myönnettiin Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:lle, se on ennen kaikkea kunnianosoitus Tuula Honkaselle, joka teki ainutlaatuisen ja arvokkaan elämäntyönsä yhtiön toimitusjohtajana ja maakunnan jätehuoltotoiminnan kehittäjänä.

Lue koko uutinen täältä.

Tuula Honkanen ja Johanna Rusanen kuvattuna Wellamo-juhlassa pidellen vastaanotettua palkintoa, kunniakirjaa ja kukkakimppua.

Kuvassa Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n entinen toimitusjohtaja Tuula Honkanen (vasemmalla) ja nykyinen toimitusjohtaja Johanna Rusanen (oikealla).