Päijät-Hämeen Jätehuolto vaihtaa vuoden vaihteessa nimensä Salpakierto Oy:ksi

28.08.2020

Yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä 10 omistajakuntansa alueella vastaava Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (PHJ) vaihtaa nimeä vuoden 2021 alussa. Yhtiön uusi nimi on Salpakierto Oy. Nimen vaihdoksesta päätti yhtiön hallitus toukokuussa ja se hyväksyttiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa keskiviikkona 26. elokuuta.

-Jätehuolto on vuosien saatossa muuttunut loppusijoituksesta materiaalina hyödyntämiskelpoisten raaka-aineiden kierrättämiseksi uusiokäyttöön ja siksi päivitämme yhtiön nimen uuteen, tämän päivän jätehuoltotoimintaa paremmin kuvaavaan nimeen, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Johanna Rusanen.

-Yhtiö on tehnyt merkittävää työtä kierrätyksen edistämisen eteen koko olemassaolonsa ajan.

Kiertotalousajattelu on korostunut viimeisten 5-10 vuoden aikana ja nykyinen nimi ei enää kuvaa sitä toimintaympäristöä, missä yhtiönä tänä päivänä toimimme, jatkaa Rusanen.

Kiertotalous merkitsee jätehuollossa sitä, että erilaisista jätevirroista otetaan jätteenkäsittelyn prosesseissa talteen kaikki uusioraaka-aineeksi kelpaava materiaali neitseellisten raaka-aineiden säästämiseksi. Yhtiön toimialueella jätteet hyödynnetään vuosittain jo lähes 100%:sesti. Kierrätyksen lisäämisen eteen on edelleen ponnisteltava, sillä EU:sta tulevat kierrätystavoitteet tuleville vuosille ovat kovat.

-Tavoitteena nimenvaihdoksessa on vahvistaa imagoamme kiertotalouden toimijana ja tukea niin ikään päivittyneitä strategisia tavoitteitamme. Lisäksi yhtiömme omistajissa on kuntia myös Päijät-Hämeen ulkopuolelta ja siksi halusimme yhtiölle nimen, jossa ei ole mainintaa maantieteellisestä alueesta. Lähes 30 toimintavuoden jälkeen on hyvä aika myös uudistua ja mikä parempi ajankohta toteuttaa se kuin pääomistajamme, Lahden kaupungin, viettäessä vuottaan Euroopan ympäristöpääkaupunkina, toteaa Rusanen.

Nimen vaihtumisen lisäksi uudistuu yhtiön visuaalinen ilme. Jäteasemista tulee nimeltään lajitteluasemia ja Kujalan jätekeskuksen nimi vaihtuu Käsittelykeskus Salpakierroksi.

-Tiedotamme muutoksista syksyn mittaan eri yhteyksissä, jotta ne tulevat asiakkaillemme mahdollisimman tutuksi ennen vuoden vaihdetta, jolloin muutos astuu voimaan, päättää Rusanen.

Lisätietoja antaa:

toimitusjohtaja Johanna Rusanen, puh. 040 087 7254