Päijät-Hämeessä määritellään jätehuollon palvelutaso

15.07.2019

Asukkaiden ja mökkiläisten toivotaan osallistuvan jätehuollon palvelutason määrittelyyn vastaamalla asiaa koskevaan kyselyyn osoitteessa yhteinenjätehuolto.fi

Päijät-Hämeen jätehuollon toimialueen kuntien tehtävänä on määrittää yhteinen tahtotila siitä, miten asumisen jätehuoltoa hoidetaan alueella tulevien vuosien aikana. Tässä työssä on erityisen tärkeää, että toimialueen asukkaat ja mökkiläiset ottavat omalta osaltaan osaa ja ilmaisevat mielipiteensä ja tarpeensa jätehuollon suhteen. Tänään käynnistetyssä kyselyssä kartoitetaan asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä jätehuollon kokonaisuudesta ja palveluista. Kyselyyn voi vastata elokuun loppuun saakka osoitteessa yhteinenjätehuolto.fi

Mikäli ei ole mahdollista vastata kyselyyn verkossa, voi kyselylomakkeen tilata itselleen PHJ:n palvelu- ja lajitteluneuvonnasta numerossa 03 871 1710 (arkisin klo 9-15).

Nykytilan kartoituksesta yhteiseen ymmärrykseen ja tahtotilaan

  • Palvelutasotyössä halutaan muodostaa yhteinen näkemys muun muassa siitä, millaisia palveluja kuntalaisille ja kiinteistöille jatkossa tarjotaan, mikä on riittävä palvelutaso ja mikä puolestaan palvelupisteiden kohtuullinen saavutettavuus, kertoo PHJ:n toimitusjohtaja Tuula Honkanen.
  • Edelleen arvioidaan yhdessä sitä, miten varmistetaan jätemaksujen kohtuullisuus huomioiden lainsäädännön asettamat velvoitteet ja tavoitteet, täsmentää Honkanen.
  • Aloitimme palvelutason määrittelytyön kartoittamalla jätehuollon nykytilan. Asukkaille suunnatun kyselyn lisäksi järjestetään omistajakuntiemme edustajien kanssa tapaamisia, missä keskustellaan jätehuollon kokonaisuudesta; tavoitteista, toiveista, kehittämiskohteista ja palveluista sekä jätehuollon toimijoiden yhteistyöstä, jatkaa Honkanen.
  • Tavoitteena on, että saamme palvelutason määriteltyä ensi vuoden alkupuolella. Ja luonnollisestikaan työ ei pääty siihen, vaan palvelutasoa tullaan arvioimaan säännöllisin välein uudelleen.
  • Jätehuollon palvelukokonaisuutta monimutkaistaa se, että toimialueellamme on pääasiassa käytössä kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus ja asumisen jätehuollon palvelukokonaisuudessa on mukana useita eri toimijoita. Osa asumisessa syntyvistä jätteistä, esimerkiksi pakkausjätteet ja sähkölaitteet, kuuluvat puolestaan tuottajien vastuulle, päättää Honkanen.
  • Odotan mielenkiinnolla millaisia palveluja asukkaat toivovat ja tarvitsevat, pohtii Päijät-Hämeen jätelautakunnan viranhaltijana toimiva jäteasiamies Tiia Yrjölä.
  • On tärkeää, että kuntien ääni kuuluu nykyistä vahvemmin jätehuollon suunnan määrittämisessä, Yrjölä jatkaa.
  • Vastuu jätehuollon toiminnasta on loppupelissä aina kunnilla itsellään huolimatta jätehuollon monista eri toimijoista. Pallo on nyt kunnilla, Yrjölä kiteyttää.
  • Jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta yhteistyön kehittyminen valmistelun aikana voi olla itse palvelutasoasiakirjaa merkittävämpää tulevaisuuden kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi, päättää Yrjölä.

Lisätietoja:

www.yhteinenjätehuolto.fi

Tuula Honkanen, toimitusjohtaja, Päijät-Hämeen jätehuolto Oy, puh. 050 071 4686
Saara Vauramo, ympäristöjohtaja, Lahden kaupunki, puh. 044 716 1585
Tiia Yrjölä, jäteasiamies, Päijät-Hämeen jätelautakunta, puh. 044 416 3634
Satu Orho, jätehuollon suunnittelija, Päijät-Hämeen jätelautakunta, puh. 050 559 4201