Tullilla ja jätehuollolla näkemysero koskien suljetun kaatopaikan saneerauksessa käytetyn jätelasin veronalaisuutta

16.05.2018

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:lla (PHJ) on vireillä oikeuskäsittely jäteverosta. Asia liittyy Kujalan jätekeskuksen suljetun ja käytöstä poistetun kaatopaikan länsipään saneeraustyömaahan, jossa on käytetty ympäristöluvan mukaisesti jätelasia suunnitelmien mukaisessa rakennekerroksessa.

Jätelasin käyttö sinänsä on sallittua, mutta tullin/verohallinnon mielestä kyseessä on kaatopaikan sulkeminen ja siksi tullin/verohallinnon näkemyksen mukaan lasista olisi pitänyt maksaa jäteveroa. Ko. kaatopaikka on kuitenkin viranomaisten päätöksellä suljettu jo 1990-luvun alussa sen aikaisin rakennekerroksin. Vuosina 2011-2017 siellä on tehty normaaleja maanrakennustöitä kaatopaikan saneerauksen ympäristöluvan mukaisesti.

Tästä syystä PHJ katsoo, ettei toiminta ole ollut miltään osin jäteveron alaista. Asia on edennyt sekä hallinnollisella puolella että rikosasiana. Hallintoasiana on valmisteilla yhtiön valitus verotuspäätöksestä hallinto-oikeuteen.  Syyttäjä on nostanut 5.1.2018 syytteen, jossa toimitusjohtajaa ja toista henkilöä syytetään törkeästä veropetoksesta. Asiaa käsitellään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 15.-16.5.2018. Vastaajat vaativat syytteen hylkäämistä ennen muuta sillä perusteella, ettei kyseessä ole ollut jäteveron alainen toiminta, jolloin kukaan ei ole voinut syyllistyä veropetokseen.

PHJ on maksanut riidanalaisen jäteveron. Maksettu jätevero viivästysseuraamuksineen on yhteensä n. 0,6 milj. euroa.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Tuula Honkanen, puh. 0500 714 686